Riesling & Spätburgunder -viikot 14.–26.5.2018

RS-viikot logo

Lehdistötiedote kevät 2018

Saksalaiset viinit tuovat kevään pöytään yli 50 ravintolassa ympäri Suomen

  • Keväiseen riehaan osallistuu yli 50 maineikasta ravintolaa 14 paikkakunnalta.
  • Kaksiviikkoinen kevätkampanja järjestetään tänä vuonna kahdeksatta kertaa.
  • Ravintolat tarjoavat keväisen herkullisia elämyksiä, kuten teemamenuita, viinitilallisten vierailuja, tastingeja, viiniharvinaisuuksia, valikoimien runsautta ja yllätyksiä.

Saksan Viinitiedotus järjestää toukokuussa 2018 kahdeksatta kertaa perinteeksi muodostuneet teemaviikot saksalaisen Rieslingin sekä punaisen Spätburgunderin eli saksalaisen pinot noirin ympärille. Rapsakka Saksan riesling sopii kuin nakutettu kevään herkkujen kuten parsa- ja kala-aterioiden kumppaniksi ja pehmeä Spätburgunder eli pinot noir punaista vaihtoehtoa hamuavalle.

Monet kampanjaan osallistuvasta persoonallisesta ravintolasta ovat olleet mukana alusta lähtien ja joka vuosi osallistuvien ravintoloiden määrä kasvaa. Tänä vuonna kampanja laajenee jälleen alueellisesti, sillä nyt myös ravintoloita Vaasasta, Porista, Hangosta ja Lappeenrannasta on liittynyt joukkoon. Helsingistä, Turusta, Lahdesta ja Tampereelta kampanjaan osallistuu useampi ravintola, kun taas Kirkkonummelta, Mäntsälästä, Kuopiosta, Jyväskylästä, Mäntästä ja Kotkasta kustakin osallistuu yksi ravintola.

Ravintolat tarjoavat valkoisen rieslingin ja punaisen spätburgunderin ympärille rakennettuja makunautintoja kukin omaan konseptiinsa parhaiten soveltuvalla tavalla. Kampanjan aikana ravintoloissa on tarjolla erikoismenuita viinien kera. Monet ravintolat ovat hankkineet varta vasten viikoille harvinaisia viinejä oman maahantuontinsa kautta. Ravintoloissa on erilaisia teemamuotoisia tastingeja ja luvassa on myös saksalaisten viinitilallisten vierailuja. Jotkut ravintolat osallistuvat riehaan viikon ajan, toisissa viikot saattavat kestää peräti parikin kuukautta.

Kampanjalla on omat, uudistetut Riesling & Spätburgunder -kotisivut, www.rieslingviikot.fi, joilta löytyvät kampanjaan osallistuvat ravintolat paikkakunnittain sekä ravintoloiden tarjonta kampanjan aikana. Ajankohtaista-osion alta löytyy ohjelmaa, kuten tastingit, missä ja milloin niitä pidetään. Sivuja päivitetään pitkin kevättä. Sosiaalisen median kautta kerrotaan myös tarkemmin ravintoloiden tapahtumista ja asiakkaat voivat jakaa kokemuksiaan sekä kuviaan sosiaalisessa mediassa. Viikkoihin liittyy myös leikkimielinen kuvakilpailu, jossa on erilaisia palkintoja.

Kampanjaan osallistuvat ravintolat:

Helsinki: Carelia, Aito, Zinnkeller, Nokka, Vinkkeli, Kosmos, Werneri, Roster Helsinki, Jord, Passio, Boulevard Social, Resstaurant Bronda, Farang, Gaijin sekä kaupungin neljä Sushibar&Wine -ravintolaa.

Turku: viiniravintola Viinille sekä ravintolat Pinella, Mami, Tårget, Karu ja Le Soleil Naantalista. Uusina ovat mukana Nooa, Roster Turku, Kakolanruusu, M Kitchen & Café sekä Ludu.

Tampere: ravintola C, Gastropub Tuulensuu, Hella & Huone, Henriks, Champagne bar Santé, Näsinneula, Finlaysonin Palatsi, Deli 1909 & Wine Bar, Ravitsemisliike Aisti, Ravinteli Bertha ja uutena Pop up -ravintola Armas Viinikuppila.

Jyväskylä: Vesilinna Restaurant.

Lahti: Roux, Grill&Distillery Taivaanranta, Casseli sekä Bistro Popot sekä Mäntsälän lähellä oleva Hirvihaaran kartano.

Kuopio: Musta Lammas

Kirkkonummi: Bistro O Mat

Mänttä: Viinitupa Vuorenmaja

Kotka: ravintola Vausti.

Uusina mukana ovat Porista Café Elba, Vaasasta Gustav Wasa sekä Villa Sandviken, Lappeenrannasta ravintola Wolkoff ja Wolkoff Wine & Beer Cellar ja Hangosta Café Bistro Allé.

 

Lisätietoja:

Saksan Viinitiedotus,
Monika Halén,
puh. 040-595 5586,
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.,
www.saksanviinitiedotus.fi

Lisätietoja kampanjasta:
www.rieslingviikot.fi
facebook.com/saksanviinit
facebook.com/rieslingteemaviikot
Kuvapankkiosoite: http://www.saksanviinitiedotus.fi/kuvapankkiaksanviinitiedotus.fi/kuvapankki
Twitter ja Instagram: saksan viinit sekä #rsviikot2018