Saksan viinien menestystarina jatkuu
Suomessa saksalaisten viinien kysyntä kasvaa edelleen.
Saksalaisten viinien myynti Alkon kautta kasvoi vuonna 2011 6,5 %. Edellisvuonna nousua oli peräti 9,6 %. Alkon myymistä valkoviineistä saksalaisia myydään kolmanneksi eniten.
Alkon normaaliin tuotevalikoimaan kuuluu 50 saksalaista eri hintaluokan valkoviiniä, punaviiniä on kolme. Tämän lisäksi laadukkaita saksalaisia viinejä on tarjolla myös Alkon tilausvalikoimassa.
Riesling-rypäleestä valmistetut viinit ovat saksalaisten käyntikortti maailmalla. Myös suomalaisissa ravintoloissa on saksalaisten viinien suosio rieslingin johdolla kasvanut tasaisesti, ja saksalaisviinien hinta-laatu -suhdetta pidetään erittäin hyvänä. Toukokuussa 2012 järjestetään Helsingin huippuravintoloissa jälleen perinteinen Riesling-viikko. Ravintolat tarjoavat silloin erityisesti rieslingien kanssa sopivia aterioita, jolloin rypäle pääsee oikeuksiinsa osoittaen olevansa monipuolisena ruokaviininä.
Rieslingillä on myös mielenkiintoinen tarina ja kiehtova historia. Esimerkiksi joidenkin viinihistorioitsijoiden mukaan kuningas Ludvig Saksalaisella (843-876) olisi ollut ensimmäinen Riesling-viljelmä Reinin varrella. Frankfurtin lähellä, Rheingaun alueella sijaitsevan Eberbach-luostarin arkistoista löytyy Riesling-viinejä koskevia laskuja 1400-luvulta.
Saksassa tuotetuista viineistä 64 % on valkoviinejä, näistä 20 % Riesling-viinejä. Loput ovat punaviinejä, joista suurin osa valmistetaan Pinot Noir -rypäleestä. Saksan koko viinituotannosta yli 60 % on kuivia tai puolikuivia viinejä.
Suurten punaviinimaitten Ranskan ja USA:n jälkeen Saksa on maailman kolmanneksi suurin Pinot Noir -punaviinien tuottaja. Suomessa saksalaiset punaviinit tekevät vasta tuloaan. Ne ovat toistaiseksi olleet tuntemattomia niiden saatavuuden ja korkeahkon hinnan takia. Tällä hetkellä kansainvälinen makutrendi on punaviineissä hieman kevyempään päin, minkä vuoksi Pinot Noirin kysyntä kasvaa.
Saksalaisten viinien suurin vientimaa on USA. Merkittäviä vientimaita ovat muun muassa Englanti, Alankomaat, Venäjä, Norja ja Ruotsi. Vientiä on myös Japaniin ja Kiinaan. Suomi on saksalaisten viinien vientimaana 15. sijalla.
Lisätietoja: Saksan Viinitiedotus, Monika Halén (09) 241 1410, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. "> Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. , www.saksanviinitiedotus.fi
- Saksalaisten viinien myynti Alkossa kasvoi 6,5 % vuonna 2011.
- Asiantuntijat Suomessa pitävät saksalaisia viinien hinta-laatusuhdetta erittäin hyvänä.
- Saksalaiset viinit ovat varsinkin Riesling-rypäleen ansiosta nousseet kansainväliseen menestykseen.
- Saksa on myös maailman kolmanneksi suurin Pinot Noir -tuottaja.