Lehdistötiedote, maaliskuu 2019.
Rapsakkaat saksalaiset viinit juhlistavat kevättä miltei 60 huippuravintolassa ympäri Suomen
- Saksalaisten viinien keväiseen riehaan osallistuu liki 60 ravintolaa 15 paikkakunnalta.
- Ravintolat tarjoavat keväisen herkullisia elämyksiä, kuten teemamenuita, saksalaisten viinitilallisten vierailuja, tastingeja ja viiniharvinaisuuksia.
- Kevätkampanja järjestetään tänä vuonna yhdeksättä kertaa.
Saksan Viinitiedotus järjestää yhdessä suomalaisten ravintoloitten kanssa toukokuussa 2019 jo yhdeksättä kertaa perinteeksi muodostuneet teemaviikot saksalaisen Rieslingin sekä Spätburgunderin eli saksalaisen pinot noirin ympärille. Riesling sopii kuin nakutettu kevään herkkujen kuten parsa- ja kala-aterioiden kumppaniksi ja pehmeä Spätburgunder eli pinot noir sopii punaista vaihtoehtoa hamuavalle.
Monet kampanjaan osallistuvista persoonallisista ja laadukkaista ravintoloista ovat olleet mukana alusta lähtien ja joka vuosi osallistuvien ravintoloiden määrä kasvaa. Kampanja laajenee myös alueellisesti, ja tänä vuonna on ravintoloita mukana 15 paikkakunnalta Helsingistä Leville, Lappeenrannasta Poriin.
Uusia paikkakuntia ja ravintoloita ovat tänä vuonna Espoo: Ravintola Base ja Ravintola Kylä, Levi: Ravintola Kekäle, Oulu: ravintola Ostroferia sekä Kouvola: Ravintola Olé. Uusia ravintoloita löytyy myös Helsingistä, Turusta ja Tampereelta sekä Jyväskylästä.
Kaikki osallistuvat ravintolat sekä heidän tarjontansa löytyvät paikkakunnittain kampanjan kotisivuilta rieslingviikot.fi. Ravintolat tarjoavat rieslingin ja spätburgunderin ympärille rakennettuja makunautintoja kukin omaan konseptiinsa parhaiten soveltuvalla tavalla. Monet ravintolat ovat varta vasten viikoille hankkineet viiniharvinaisuuksia oman maahantuontinsa kautta. Jotkut ravintolat osallistuvat riehaan viikon ajan, toisissa viikot saattavat kestää parikin kuukautta.
Ravintoloissa on myös erilaisia teemamuotoisia tastingeja ja luvassa on myös saksalaisten, maineikkaiden ja persoonallisten viinitilallisten vierailuja. Rieslingviikot.fi -ajankohtaista-osion alta löytyy erityisohjelmat, kuten tastingit sekä missä ja milloin niitä pidetään. Sivuja päivitetään pitkin kevättä.
Kerromme muun muassa sosiaalisen median kautta tarkemmin ravintoloiden tapahtumista ja asiakkaat voivat jakaa kokemuksiaan sekä kuviaan sosiaalisessa mediassa. Viikkoihin liittyy myös leikkimielinen kuvakilpailu instagramissa https://www.instagram.com/saksanviinit. Kilpailun pääapalkintona on matka Finnlinesilla Saksaan.
Kampanjaan osallistuvat ravintolat paikkakunnittain:
Espoo: ravintola Base ja ravintola Kylä
Helsinki: Carelia, Aito, Zinnkeller, Nokka, Vinkkeli, Kosmos, Werneri, Roster Helsinki, Jord, Passio, sekä kaupungin neljä Sushibar&Wine -ravintolaa. Uusina ravintoloina Helsingistä ovat liittyneet mukaan Juuri, Latva, Eevert, Kuu ja Salutorget.
Jyväskylä: Vesilinna Restaurant sekä Ravintola Pöllöwaari.
Kirkkonummi: Bistro O Mat
Kotka: Ravintola Vausti.
Kouvola: Restaurant Olé
Kuopio: Musta Lammas
Lahti: Roux, Grill&Distillery Taivaanranta, Casseli sekä Bistro Popot.
Lappeenranta: ravintola Wolkoff ja Wolkoff Wine & Beer Cellar
Levi: Levi Spa:n yhteydessä oleva Kekäle Bar & Grill
Mänttä: Viinitupa Vuorenmaja
Oulu: Ravintola Ostroferia
Pori: Café Elba
Tampere: Armas Viinikuppila, Champagne bar Santé, Deli 1909 & Wine Bar, Finlaysonin Palatsi, Gastropub Tuulensuu, Ravinteli Bertha, Ravintola Henriks, Näsinneula, Ravitsemisliike Aisti, ja uutena Ravinteli Huber, ravintola Periscope, Sasor Restaurant & Winebar sekä Winebridge.
Turku: Ludu, M Kitchen & Café, Tårget, Pinella, Karu, Mami ja Nooa. Uutena mukana ravintola Bassi.
Lisätietoja: Saksan Viinitiedotus, Monika Halén, puh. 040-595 5586, monika.halen@zaraband.fi, www.saksanviinitiedotus.fi.
Lisätietoja kampanjasta:
www.rieslingviikot.fi
facebook.com/saksanviinit
facebook.com/rieslingteemaviikot
Kuvapankkiosoite: https://www.saksanviinitiedotus.fi/kuvapankki
Twitter ja Instagram: saksan viinit sekä #rsviikot2019
Taustaa Riesling- ja Spätburgunder-rypäleistä
Sekä Riesling- että Spätburgunder -rypäleitä on Saksassa viljelty pitkään. Riesling onkin saksalaisten oma rypäle ja käyntikortti maailmalla. Noin puolet maailman Riesling-viljelyalueista sijaitsee Saksassa. Maailman suurin Riesling-viljelylle omistettu alue on Pfalz, kun taas jyrkimmät viininviljelyrinteet sijaitsevat maailmankuulun Mosel-joen varrella. Riesling-viinin tuntomerkkejä ovat raikas omena ja kypsä persikka sekä jalohomeen hunajainen vivahde. Riesling soveltuu erittäin hyvin myös kellarisäilytykseen.
Riesling-rypäleellä on mielenkiintoinen tarina ja kiehtova historia, joka yltää 1400-luvulle. Tuolloin myös saksalaisia viinejä tuotiin Suomeen, Raaseporin ja Turun linnaan.
Myös Spätburgunderilla on pitkät perinteet Saksan maaperällä, sillä sitä on viljelty Saksassa jo 800-luvulta lähtien kiitos Kaarle III:n eli Kaarle Paksun. Saksassa Spätburgunderista valmistetaan omaperäisiä, omia makuvivahteita sekä -nautintoja tarjoavaa viiniä ja sitä kautta monipuolistetaan pinot noir -tarjontaa.
Nykyiset makutrendit sekä skandinaavinen keittiö ovat myös Spätburgunderille otollisia. Enää ei välttämättä haluta vain tuhteja, tanniinisia punaviinejä, vaan modernin ja kevyemmän keittiön kumppaniksi halutaan usein myös kevyempiä viinejä. Spätburgunderia kuvataan usein termein sametinpehmeä, metsämarjainen ja kirsikkainen, ja siinä on hieman makeutta sekä hedelmäisyyttä. Kumpikin viini on myös oiva kumppani esimerkiksi kala-aterioitten ja aasialaisten ruokien pariksi.
Saksassa tuotetuista viineistä rieslingejä on noin 23 prosenttia, eli melkein neljännes. Viinintuotannosta valkoviinejä on noin 65 prosenttia, joten 35 prosenttia tuotannosta on punaviinejä, etupäässä pinot noireja. Yli puolet viinintuotannosta edustaa joko kuivia tai puolikuivia viinejä.